Tilaa Show

Wasa Verticalin esiintyjät tuovat tilaisuuteesi tuulahduksen jännitystä, akrobatiaa ja taiteellista tulkintaa

 

Tankotanssijalta vaaditaan hyvää lihaskuntoa, kehon hallintaa, notkeutta ja tasapainoa. Show-ryhmässä esiintyvä harrastaja harjoittelee edistyneemmällä tasolla ryhmän kanssa 1-2 kertaa viikossa. Lisäksi esiintyjät treenaavat tekniikkatunneilla ja kotona omalla ajallaan.

Show -ryhmän näytösten koreografioita hiotaan useita viikkoja. Näytösten teemat vaihtelevat kausittain. Näytöksiin voi tilata ryhmän tai yksittäisiä esiintyjiä. Yhden esityksen pituus on noin 3-5 min. Näytös voi sisältää yhden tai useamman esityksen.

 


Näytöksen voi järjestää sisätiloissa, jotka täyttävät kooltaan alla olevat ehdot. Kesäisin näytöksiä voi tilata säävarauksella.

Jotta tankotanssi olisi turvallista, tanssijoiden tulee lämmitellä hyvin ennen esiintymistä. Kehon tulee olla lämmin ja tanko pitää olla kunnossa niin, että kitkaa käden ja tangon välillä on sopivasti. Haasteena tankotanssijalle onkin voiman, kehon hallinnan ja hyvän otteen kanssa tasapainottelu. Erilaiset koreografiat vaativat esiintyjältään myös kykyä liikkua musiikin mukaan. Lihaskunnon lisäksi esiintyjiltä vaaditaan myös taiteellista tulkintakykyä.

 

Minkälaisiin tapahtumiin näytös sopii?
Näytökset sopivat hyvin erilaisiin tilaisuuksiin. Yleisönä voi olla eri-ikäisiä miehiä ja naisia. Olemme esiintyneet myös perhetapahtumissa, joissa akrobaattiset temput kiinnostavat erityisesti lapsia. Lisäksi näytöksiämme on pidetty yritysten omissa tiloissa, tehdashalleissa ja vuokratuissa juhlatiloissa.

Jos esitys on sisätiloissa, tilan lattiapinta-ala ja huonekorkeus tulee olla vähintään alla listattujen mittojen mukainen. Tanko pystytetään omalle telineelle, eli sitä ei kiinnitetä kattoon.
Ulkoilmassa pidettäviä näytöksiä teemme ainoastaan kesäisin. Jotta tangolla liikkuminen on turvallista, näissä näytöksissä on aina säävaraus.

 

Esitystilalta vaadittavat ominaisuudet:
- Minimi huonekorkeus 3,20m
- Minimi tyhjä lattiapinta-ala 4m x 6m
- Tasainen lattia

Huom! Huomioittehan, että lattian tulee olla puhdas, koska esiintyjämme liikkuvat tilassa paljain jaloin.
(eli ei lasinsiruja tms.)

 

Hinnat ja varaaminen:
Esityksen hinta vaihtelee sen mukaan, minkälaisen kokonaisuuden asiakas haluaa tilata. Esiintyjien ja esitysten määrä vaikuttavat hintaan. Näytöksiä tilattaessa otetaan huomioon esiintymispaikka, yleisö ja tilaisuuden luonne. Yhdessä suunnittelemalla asiakkaalle voidaan luoda tilaisuuteen sopiva näytös.

 

Näytökset alk. 120 €. Pyydä tarjous!

 

Kysy lisää! Sähköpostitse: info@wasavertical.fi tai soittamalla 0503521171.

 

Varausehdot:
Varaus tehdään sähköpostitse ja se on sitova. Sovitun esityksen voi peruuttaa hyvästä syystä veloituksetta viimeistään 14 vuorokautta ennen sovittua tilaisuutta. Myöhemmin perutuista esityksistä veloitamme seuraavasti:
- Peruutus 2 vuorokautta ennen→ 50% esityksen hinnasta
- Peruutus vähemmän kuin 2 vuorokautta ennen tuntia → koko esityksen hinta

Kiinnostuitko? Kysy lisätietoja ja varaa näytös tästä: info@wasavertical.fi

 

Asiakastarina

 

”Järjestimme 50-vuotisjuhlat yrityksen tiloissa ja tilasimme show-ryhmän Wasa Verticalilta. Näytöksessä oli mukana useampi esiintyjä ja ohjelma sisälsi sekä ryhmä- että sooloesityksiä. Kaikkineen ohjelma kesti noin 15-20 min.
Näytös järjestettiin tehdashallissa, johon lava ja tangot oli helppo pystyttää. Valaisimme tilan paikalla olevilla trukeilla, mikä toi esitykseen hienon lisäsäväyksen. Äänentoistolaitteet hankimme itse.

Sovimme ohjelmasta etukäteen puhelimitse. Esiintyjät tulivat paikalle noin tuntia aiemmin pystyttämään lavan ja tangot. Samalla testasimme äänentoistolaitteet.

Koska esiintyjät ja esiintymislava olivat eri tilassa, mihin vieraat saapuivat, heillä oli mahdollisuus lämmitellä tilassa rauhassa ennen näytöstä.

Yllätys vieraiden keskuudessa oli suuri, kun he oivalsivat, mistä näytöksessä oli kysymys. Saimme tapahtumasta erittäin paljon positiivista palautetta koko juhlaväeltä.

Olemme erittäin tyytyväisiä Wasa Verticalin järjestelyihin ja näytökseen. Myös hinta-laatusuhde oli kohdillaan.”

 

 

Wasa Vertical

Timo järjesti 50-vuotisjuhlat yrityksen tiloissa. Wasa Verticalin show-ryhmä esiintyi juhlassa tehdashallissa.